Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen leirille tapahtuu 12.1.-15.2.2026

Leiri-ilmoittautuminen tehdään Partion jäsenrekisteri Kuksassa. Ilmoittautuminen alkaa maanantiana 12.1.2026 klo 09:00 ja päättyy sunnuntaina 15.2.2026 klo 23.59.  

Ilmoittautumaan pääset täältä 

Luethan lomakkeen johdannon tarkkaan ennen ilmoittautumista. Lisätietoja löydät tältä sivulta.

Leiriarjessa tarvittavat taidot

Momentumille osallistuva leiriläinen:

  • Sitoutuu noudattamaan Momentumin sääntöjä sekä Turvallisemman tilan periaatteita. 
  • Osallistuu Momentumin ohjelmaan ja mahdolliseen omaan pestiinsä. 
  • Tarvittaessa pystyy ottamaan puheeksi levon tarpeensa. 
  • Pystyy viettämään aikaa poissa kotoa sekä nukkumaan arkiympäristöstään poikkeavissa olosuhteissa. 
  • Syö ja peseytyy Momentumin aikana riittävän usein. 
  • Huolehtii hänelle määrättyjen lääkkeiden otosta itse tai etukäteen sovitustiesimerkiksi leirilippukunnan ensiapuvastaavan kanssa. 
  • Pystyy pyytämään apua ja kysymään neuvoja sekä ottamaan tarvittaessa tarjottua tukea vastaan. 
  • Toimii ryhmän jäsenenä ja osallistuu yhteisiin ohjelmiin. 
  • Pystyy toimimaan ilman älypuhelinta, mikäli sen käyttö ei ole tarpeellista tai sitä ei ole mahdollista ladata. 
  • Uskaltaa kertoa huolista ja murheista jollekin tosielle henkilölle Momentumilla, vaikka henkilö ei olisikaan entuudestaan tuttu. 

Momentumin kohderyhmäikäisiä ovat seikkailijat, tarpojat, samoajat ja vaeltajat. Leiriläiseksi voi ilmoittautua 2015 syntyneet ja sitä vanhemmat partiolaiset ja partioon tutustujat. Kohderyhmän lisäksi tätä vanhemmat aikuiset voivat ilmoittautua leirille tekijöiksi. Tekijöiden lapsien on mahdollista ilmoittautua perheleirille.

Kannustamme kaikkia osallistumaan koko leirille 9.-17.7. Seikkailijoille ja erityistarpeita omaaville tarjotaan lisäksi mahdollisuus tulla tutustumaan leirielämään lyhyemmäksi ajaksi (to 9. - su 12.7.2026). Vain tekijöillä on mahdollisuus osallistua yksittäisiksi päiviksi.

Varaa aikaa ilmoittautumisen täyttämiseen, jotta jokainen kohta tulee käydyksi huolella läpi. Luethan tarkkaan jokaisen kysymyksen ja vastaat kysymyksiin huolellisesti. Lomakkeella on myös kysymyksiä, joihin sinun ei välttämättä tarvitse vastata. Näissä kysymyksissä asiasta on mainittu johdantotekstissä. Olethan siis tarkkana!

Jos olet alle 18-vuotias, sinun tulee tehdä ilmoittautuminen yhdessä huoltajasi kanssa huoltajasi tunnuksilla. Jos huoltajalla ei ole omia tunnuksia tai ne ovat hukkuneet, ota yhteyttä lippukuntasi jäsenrekisterinhoitajaan.

Partiolaisen ilmoittautumiseen tarvitaan PartioID-tunnus. Ohje sen luomiseen löytyy täältä sekä huoltajan Kuksa-ohje täältä. Alaikäisen osallistujan ilmoittautumisen tekee aina hänen huoltajansa, jolla pitää olla oma huoltajan PartioID. Jos PartioID:si on unohtunut tai sen kanssa on ongelmia, ota yhteyttä lippukuntasi jäsenrekisterinhoitajaan.  

Muut kuin partiolaiset pääsevät ilmoittautumaan tapahtumaan ilman PartioID:tä saman ilmoittautumislinkin kautta. Jos huoltaja ilmoittaa samalla kertaa sekä partiolaisia, että ei-partiolaisia huollettavia, käytetään samaa ilmoittautumislinkkiä. Ei-partiolaista ilmoittaessa huoltaja ei voi kuitenkaan olla kirjautuneena sisään partiorekisteri Kuksaan eli ennen ei-partiolaisen ilmoittamista huoltajan pitää kirjautua ulos omilla Kuksan huoltajatunnuksillaan saadakseen näkyviin ei-partiolaisen ilmoittamisvaihtoehdon.  

Ilmoittautumisessa tulee vastata jokaiseen kohtaan totuudenmukaisesti ja harkiten. Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. Mikäli kaikkia pakollisia kohtia ei ole täytetty, ilmoittautumista ei pysty lähettämään. Vaillinaiset tiedot näkyvät lomakkeen alkuosassa lomakkeen lähetyksen epäonnistuttua. Täydennä puuttuvat tiedot, ja lähetä lomake uudelleen.  

tapahtumaan ilmoittautujan tiedot

Partiolaisten perustiedot tulevat lomakkeelle automaattisesti. Tarkasta, että tiedot ovat oikein. Mikäli tiedoissa on puutteita tai ne ovat muuttuneet, voit tehdä muutoksia tietoihin Muokkaa-painikkeen kautta. Muista tallentaa muutokset Tallenna henkilö -painikkeesta.  

Tarkista, että ilmoitettava henkilö on valittu oikein yläpuolella olevasta alasvetovalikosta. Huomioi tämä erityisesti, jos teet huoltajana huollettavan ilmoittautumisen. Alasvetovalikosta tulee aina olla valittuna osallistujan nimi.  
Valitse Taho, jota edustaa -valikosta se taho, jota edustat tapahtumassa. Ei-partiolaisilla ei ole tätä vaihtoehtoa.

osallistuminen ja IKäryhmät
osallistuminen

Kaikki Momentumin osallistujat ilmoittautuvat lähtökohtaisesti koko leirin ajaksi 9.-17.7.2026. Poikkeuksen muodostavat seikkailijat ja erityistarpeiset henkilöt, jotka voivat ilmoittautua lyhennetylle leirille to-su 9.–12.7. ja tekijät, sekä heidän alle kohderyhmäikäiset huollettavansa, jotka voivat ilmoittautua leirille osaksi aikaa päiväleirimaksulla.

Perheleirin päiväleirille osallistuvien lapsien leiripäivät ilmoitetaan kohdissa: Vain perheleiriläiset:  2016-2018 -syntyneet, 2019-2022- syntyneet ja 2023-2026 -syntyneet leirilläoloaika, päiväleiri -kohdissa.

Mikäli toimit leirillä henkilökohtaisena avustajana, täytä lisätietosi kohdassa Pestiin liittyvät kysymykset --> Olen vaeltajaikäinen tai sitä vanhempi. Huomaathan, että tässä tapauksessa avustettavasi on toimitettava lääkärinlausunto tai vammaiskortin kopio heti ilmoittautumisen tehtyään salattuna sähköpostina osoitteeseen momentum@partio.fi. 
 
Vanhempi tai muu lapselle tuttu aikuinen voi lähteä Momentumille leiriläisen tueksi myös olematta virallinen henkilökohtainen avustaja. Tällöin aikuinen maksaa täyden leirimaksun ja merkitsee ilmoittautumisen yhteydessä pestikseen leiriläisen tukemisen leiriarjessa. Tukena oleva aikuinen auttaa lasta leirillä ja kulkee tukea tarvitsevan lapsen mukana ohjelmissa. Olethan yhteydessä myös lapsen lippukuntaan ennen ilmoittautumista. 

IKÄRYHMÄT
Seikkailijoina osallistuvat vuosina 2014-2015 syntyneet  

  • Lippukunnassa tehty seikkailijaohjelmaa kevään 2026 aikana  
  • Osallistuvat koko leirille tai lyhennetylle leirille 9.–12.7.  
  • Kannustamme kaikkia osallistumaan koko leirille, mutta halutessaan seikkailijat ja erityistarpeita omaavat voivat myös valita lyhyemmän leirin. Kysy osallistumisajasta lisää lippukunnastasi.

Tarpojina osallistuvat vuosina 2011–2013 syntyneet 

  • Lippukunnassa tehty tarpojaohjelmaa kevään 2026 aikana  
  • Osallistuvat leirille 9.–17.7.  

Samoajina osallistuvat vuosina 2008–2010 syntyneet  

  • Lippukunnassa tehty samoajaohjelmaa kevään 2026 aikana  
  • Osallistuvat leirille 9.–17.7., myös rakennus- ja purkuleirille voi osallistua tekijöinä. 

Vaeltajina osallistuvat vuosina 2000–2007 syntyneet  

  • Osallistuvat leirille 9.–17.7., myös rakennus- ja purkuleirille voi osallistua tekijöinä.   
  • Lippukunnassa tehty vaeltajaohjelmaa kevään 2026 aikana  
LEIRIHINNAT

Huomaathan, että leirihinta ja osallistuminen määrittyvät sen mukaan, minkä ikäryhmän ohjelmaa on tehty keväällä 2026 yleisen linjan mukaan.

Koko leiri

Koko leirin hinta 2015 syntyneilleja sitä vanhemmille

  • Partion jäsenille 270 €
  • Partioon tutustujille 295 €
Lyhennetty leiri

Lyhennetty leiri on mahdollinen 2013-2015 syntyneille sekä erityistarpeen omaaville.

  • Lyhennetty leiri 150 €
Perheleiri
  • 2016-2018 syntyneet 120 €
  • 2019-2022 syntyneet 80 €
  • 2023-2026 syntyneet ilmaiseksi
Päiväleirimaksut

Tekijöiden on mahdollista osallistua Momentumille tarvittaessa myös yksittäisiksi päiviksi. Tekijöiden kanssa Momentumille voi osallistua myös perheen lapset, jotka eivät ole Momentumin kohderyhmäikäisiä. Tekijäperheet voivat osallistua Momentumilla perheleirille. Lisätietoa perheleiristä löydät perheleirisivulta.

  • Tekijöille ja leirilippukunnan pesteissä toimiville (sis. lähijohtajat) 35 €/vrk
  • Päiväleirimaksu 2016-2018 syntyneet 15 €
  • Päiväleirimaksu 2019-2022 syntyneet 10 €
  • Päiväleirimaksu 2023-2026 syntyneet ilmainen
Muut

Henkilökohtaiset avustajat 15€/vrk. Piirin tapahtumissa avustajan voi saada ilman täyttä osallistumismaksua, mikäli avustettavalla on vammaiskortti tai lääkärin lausunto siitä, että hän tarvitsee henkilökohtaisen avustajan. Tällöin tapahtuma kuitenkin perii avustajalta ruokakulut.

Rakennus- ja purkuleiri ovat maksuttomia

Osallistumismaksun maksaminen ja vapaaehtoiset maksut
osallistumismaksun maksaminen

Osallistumismaksu maksetaan heti ilmoittautuessa. Jokainen osallistuja ilmoitetaan ja maksetaan erikseen. Jos maksu keskeytyy jostain syystä, tulee ilmoittautuminen tehdä uudelleen alusta alkaen. Ilmoittautuminen tulee voimaan vasta, kun järjestelmä vahvistaa ilmoittautumisen maksetuksi maksun jälkeen. Ethän siis sulje selainta, ennen kuin maksu on vahvistettu.   

Älä vaihda osallistumismaksuvaihtoehtoja enää sen jälkeen, kun olet painanut ”Laske kokonaishinta” -nappia. Mikäli valinta pitää korjata, aloita lomakkeen täyttäminen kokonaan alusta.  

Leirin osallistumismaksu maksetaan Paytrail-maksupalvelun kautta. Paytrail näkyy myös maksajan tiliotteella maksun vastaanottajana riippumatta siitä, minkä maksutavan on valinnut.   

Sairastumis- tai tapaturmatapauksissa osallistumismaksua ei palauteta, mutta maksun kattamiseksi on mahdollisuus hakea korvausta, ensisijaisesti omasta vakuutusyhtiöstä tai toissijaisesti partiovakuutuksesta.   

Mikäli tapahtuma jouduttaisiin perumaan, osallistumismaksu palautetaan vähennettynä sitoutuneiden kulujen perusteella määräytyneellä maksulla.   

Maksutavaksi voi valita yleisimpien Suomessa toimivien pankkien verkkopankkimaksun (Nordea, Osuuspankki, Danske Bank, Säästöpankki, Oma Säästöpankki, POP Pankki, Aktia, Handelsbanken, Ålandsbanken ja S-Pankki).  

VApaaehtoiset maksut

Tässä kohtaa lomaketta pääset tekemään vapaaehtoisen lahjoituksen tapahtuman stipendikassaan. Lahjoituksilla mahdollistetaan kaikkien mahdollisuus osallistua leirille. Stipendit myönnetään sosiaalisin ja taloudellisin perustein. Lisäksi osallistujan on mahdollista maksaa vapaaehtoinen maksu kompensoidakseen leiriosallistumisesta aiheutuvat päästöt. 

Mikäli haluat maksaa suuremman summan, maksu ohjeet löydät lounais-suomen partiopiirin nettisivuilta: Tue tai hae tukea 

Stipendit ja stipendikysymykset

Ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollisuus hakea stipendiä leirikulujen tueksi. Stipendiä voi hakea ainoastaan partion jäsenmaksun maksaneet ja koko leirin (sekä seikkailijat ja erityistarpeen omaavat partiolaiset, jotka osallistuvat lyhyelle leirille) ajaksi ilmoittautuneet lounaissuomalaiset partiolaiset. Stipendi on tarkoitettu leirin kohderyhmään kuuluville osallistujille (seikkailijat, tarpojat, samoajat, vaeltajat ja aikuiset). Stipendiä voi hakea joko puolet tai koko leirimaksun verran. 

Kielteisen tai alennetun stipendipäätöksen saanut osallistuja voi halutessaan peruuttaa ilmoittautumisensa maksutta 31.5.2026 asti.

Kuvauslupa

Pääset tässä kohtaa antamaan tai kieltämään kuvausluvan. Huomioi, että ne osallistujat, joilla kuvauslupa ei ole sallittu, saavat huiviin kiinnitettävät merkit, jotka tulee pitää näkyvällä paikalla tapahtuman ajan. Näin kuvaajat tietävät olla kuvaamatta henkilöä.  

Kuvaamme tapahtumissamme kuva- ja videomateriaalia partion viestintä- ja markkinointikäyttöön. Partiotoimintaa kuvataan mahdollisimman monimuotoisesti, positiivisesti ja toiminnanläheisesti. Kuvia ja videoita voivat käyttää Suomen Partiolaiset, Finlands Svenska Scouter, partiopiirit ja niiden aluejärjestöt sekä partiolippukunnat Suomen Partiolaisten palveluohjeiden ja -ehtojen mukaisesti. Kuvat voidaan tallentaa partion kuva-arkistoihin.

Suostumus on vapaaehtoinen ja voit kieltää kuvaamisesi tällä valinnalla. Kuva- tai videoaineistoa ei poisteta käytöstä takautuvasti. Mahdolliset kuva- ja videoaineistojen käyttöä koskevat kysymykset tulee tehdä kirjallisesti viestinta@partio.fi. Henkilötietojen käsittelyn periaatteet partiossa löydät ohjeineen osoitteesta www.partio.fi/tietosuoja.

Muut Lomakkeen yleiset kysymykset

Tässä kohtaa kysytään leirille osallistujan uimataidosta, kielitaidosta ja katsomusohjelmasta. Osallistujan turvallisuuden ja onnistuneen leirikokemuksen mahdollistamiseksi on tärkeää, että kysymyksiin vastataan todenmukaisesti.  

Alle 10-vuotiaan huoltajana toimiminen

Jos osallistuja toimii leirillä yhden tai useamman alle 10-vuotiaan lapsen huoltajana, tieto ilmoitetaan tässä kohdassa. 

Kahden vanhemman mukana saapuvassa perheessä toisella vanhemmista tulee olla 100 % pesti tai molemmilla 50 % pestit. Yksin lasten kanssa saapuvat vanhemmat voivat muodostaa leiriperheitä. Leiriperheessä yksi aikuinen voi hoitaa sekä omia että toisten alle kouluikäisiä lapsia pestinomaisesti. Jos samassa telttakunnassa useampi aikuinen haluaa osallistua lastenhoitoon, he voivat jakaa lastenhoitovastuun ja pestin puoliksi, kunhan järjestely sopii myös pestaajalle. 

Leirillä tai perheleirillä ei ole erillistä lastenhoitopalvelua — lasten hoidosta vastaa aina oma, tuttu aikuinen. Perhekylässä majoittuvilta aikuisilta toivotaan lisäksi osallistumista leirin yhteisiin tehtäviin, kuten esimerkiksi ruoanjakovuoroihin keittiöillä.  

osaaminen ja koulutus

Tässä kohtaa voit ilmoittaa ne koulutukset ja kurssit, joille osallistut tai olet kiinnostunut osallistumaan Momentumin aikana. Jos et ole osallistumassa millekään kurssille tai koulutukseen Momentumin aikana, voit ohittaa nämä kysymykset.  

PEstiin liittyvät kysymykset

Vaeltajaikäiset osallistujat ja aikuiset kertovat tässä kohtaa, onko heillä jo pesti leirillä. Jos ei ole, lähetetään näille henkilöille myöhemmin keväällä ohjeet pestin hakemiseen. Samassa yhteydessä kysytään pätevyyksistä, jotka voivat vaikuttaa pestin hoitamiseen.   
 
Kerro myös tässä kohtaa, mikäli toimit avustajana ja avustettavan nimi. 

Samoajaikäisilläkin on leirillä leiripesti ja sen alustavia toiveita kysytään jo nyt.  Samoajaikäisille aukeaa oma pestihaku keväällä 2026 maalis-huhtikuussa. Tästä tiedotamme keväällä kaikkia leirille ilmoittautuneita samoajia. Jos sinulla kuitenkin on jo pesti Momentumille, ilmoita se alla. Samoajien pestit kestävät kaksi päivää leirin kokonaiskestosta, ja pestivalikoimaa on runsaasti, joten kiinnostava pesti löytyy varmasti! Samoajaikäisilläkin on leirillä leiripesti ja sen alustavia toiveita kysytään jo nyt.  

leiriruokailu

Kaikki Momentumilla tarjottava ruoka on laktoositonta. Ruoka ei myöskään sisällä kalaa tai äyriäisiä, joten niitä ei tarvitse erikseen ilmoittaa.   

Muut ruoka-aineallergiat ja erityisruokavaliot tulee ilmoittaa mahdollisimman tarkasti. Tietoja voi muokata omatoimisesti Kuksassa 31.5.2026 saakka. 

Jos ruokavaliosi on erityisen haastava, kaipaa lisäselvitystä tai haluat toimittaa ”saa syödä” -listan, voit jättää lomakkeen valintaruudut tyhjiksi ja kertoa ruokavaliostasi omin sanoin lisätietokentässä. 

terveydentila, lääkitys ja tuen tarve

Näihin kohtiin tulee kirjata asiat, jotka vaikuttavat terveyden puolesta osallistujan arkeen ja jotka lääkinnän on tärkeää tietää. Tieto menee tapahtuman ensiavulle, sekä projektitoimistolle ja niitä käytetään vain tarvittaessa. Omia terveystietoja voi käydä muokkaamassa omatoimisesti Kuksassa 31.5.2026 saakka.   

Näihin kohtiin tulee kirjata myös saavutettavuuteen ja esteettömyyteen liittyvät asiat (Kysymys: Minulla on muu leiriosallistumiseeni vaikuttava rajoite, jonka haluan ilmoittaa:) jotta pystymme luomaan tapahtumasta mahdollisimman helposti saavutettavan. Tieto menee tapahtuman saavutettavuudesta vastaaville henkilöille sekä projektitoimistolle. Henkilökohtainen avustaja ilmoitetaan kohdassa: Minulla on leirillä avustaja. Huomaathan, että mikäli sinulla on henkilökohtainen avustaja leirillä, sinun on toimitettava lääkärinlausunto tai vammaiskortin kopio heti ilmoittautumisen jälkeen salattuna sähköpostina osoitteeseen momentum@partio.fi. 

perheleiriä koskevat kysymykset

Momentumin ohjelma on ensisijaisesti suunnattu seikkailijaikäisille ja sitä vanhemmille ikäkausille. Lapsiperheet ovat kuitenkin myös tervetulleita piirileirille! Perheet ja pikkuväki voivat majoittua joko perheleirissä tai alaleirissä oman leirilippukunnan kanssa. Leirilippukunnissa majoittuvat perheet ovat aina tervetulleita osallistumaan pikkuväen kanssa perheleirin ohjelmaan sekä käyttämään perheleirin palveluita sen aukioloaikoina.  
 
Muistakaa tehdä perheellenne perheleiritunniste! 
Perheleiritunnisteen avulla pystymme yhdistämään perheenne jäsenet leirilippukuntaan niitä muodostaessamme. Leiriperheestä ilmoittautuu ensin yksi aikuinen ja muodostaa oman ilmoittautumisensa yhteydessä perhetunnisteen (lomakkeen lopussa). Tämä tunnus kirjataan muistiin ja lisätään leiriperheen seuraavan ilmoittatujan lomakkeelle sille varattun kohtaan.  
 
Huom! Lomakkeen alussa on kysymys 'Osallistun seuraavan ikäkauden ohjelmaan'. Kaikki alle seikkailijaikäiset (0–9-vuotiaat) ilmoitetaan tässä kohtaa ohjelmaan: Alle 10 v, joka leireilee yhdessä huoltajan kanssa, ei ikäkausiohjelmaa. 
 
Mikäli haluat ilmoittaa leirille mukaan syntymättömän lapsen (=lapsi syntyy vielä ennen leiriä), täytä myös hänen osaltaan oma ilmoittautumislomake ja kirjoita nimeksi esimerkiksi Vauva Sukunimi. Kun lapsi on syntynyt, ilmoita hänen nimensä ja syntymäaikansa projektityöntekijälle (Saara Vuorinen, momentum@partio.fi

Perheleirissä toimii leiripäiväkoti, jonne ovat tervetulleita 2–6-vuotiaat lapset. Leiripäiväkoti on avoinna aamupalasta – iltapalaan. Muina aikoina leiripäiväkoti on suljettu ja lapset ovat oman vanhemman tai muun tutun vastuuaikuisen vastuulla. Myös leirilippukunnissa majoittuva pikkuväki on aina tervetullut osallistumaan leiripäiväkodin päivittäiseen ohjelmaan.  

Leiripäiväkodin tarkoituksena on mahdollistaa aikuisten leiripestin tai leirin aikaisen työtehtävän hoito. Leiripäiväkodilla on rajallinen kapasiteetti hoitaa lapsia, joten mietithän jo etukäteen, olisiko sinun mahdollista kuljettaa lastasi mukanasi pestiä tai muuta työtehtävää hoitaessasi.  

Perheleirissä on tarjolla myös Pop-up muotoista lastenhoitoapua. Silloin kun pikkuväki vie vanhemmilta tai vastuuaikuisilta kaikki kädet, heidät voi tuoda perheleiriin esimerkiksi suihkuvuoron tai ruuanjako vuoron ajaksi. Pikkuväki voi tulla myös leiriperheen oman aikataulun mukaan perheleiriin viettämään aikaa ja puuhastelemaan yhdessä oman vanhemman tai vastuuaikuisen kanssa.  

Perheleiri ei järjestä erillistä koululaisohjelmaa 7–10-vuotiaille sudenpentuikäisille perheleiriläisille, vaan heidän toivotaan ensisijaisesti käyvän ohjelmalaaksoissa, perheleiriläisille merkityissä omissa ohjelmapisteissä, oman vanhemman tai vastuuaikuisen kanssa ohjelmalaaksojen aukioloaikoina. Jos tämä ei ole mahdollista, niin sudenpentujen toivotaan käyvän ohjelmalaaksoissa yhdessä oman leirilippukuntansa seikkailijoiden kanssa. Muistattehan tässä tapauksessa infota leirilippukuntanne leirille lähteviä johtajia tästä hyvissä ajoin, jotta leirilippukunta osaa pestata riittävän määrän johtajia ja huomioida sudenpentujen osallisuuden.   

Perheleirissä asutaan itse mukana tuoduissa teltoissa. Perheet voivat itse sopia yöpyvänsä toisen perheen kanssa samassa teltassa. Telttapaikkoja ei ole mahdollista varata etukäteen. Perheleirissä arki ja aikataulut toimivat lasten ehdoilla, huomioon ottaen myös aamu– ja iltapuuhat.  

Jokaisella perheleirin aikuisella tulee olla vähintään 50 % pesti leirin ajan. Jos lapsen molemmat vanhemmat (tai lapsen vanhempi muodostaa leiriperheen toisen aikuisen kanssa), on toivottavaa, että toinen aikuinen tekee leirillä kokoaikaista pestiä ja toinen aikuinen tekee leirin hyväksi pienempää pestiä tai muita työtehtäviä (esim. auttamalla leirillä ruuanjakamisessa) lastenhoidon sallimissa rajoissa.   

Lomakkeella kartoitamme tekijöiden sekä pestissä olevien tarvetta oman lapsensa hoidolle leiripäiväkodissa. Vastaa alle mikäli teillä on tarvetta päiväkodille.

Lomakkeella kertoa tarkemmin hoidontarpeestanne (esim. lapsen ikä, oma pestisi, perustelut miksi lapsi tarvitsee paikkaa leiripäiväkodissa ja mahdollinen aikahaarukka, milloin lapsi tarvitsee hoitoaleiripäiväkodissa). Huomio, että on paljon tilanteita, joissa lapsi voi kulkea mukanasi pestissä ja päiväkodin resurssi on rajallinen. Toki mahdollistamme hoidon tarvittaessa.

majoitustiedot

Kerro tässä, minkä lippukunnan kanssa majoitut leirin aikana. Mikäli valitset “toinen lippukunta”, huomaathan valita sen jälkeen lippukunnan, jonka leirilippukunnassa olet sopinut majoittuvasi.   

ehdot ja luvat

Tässä kohdassa hyväksyt leirin Ilmoittautumis-, osallistumis- ja peruutusehdot sekä leirin säännöt ja leirivalmiudet ja sitoudut noudattamaan niitä.   

Tietojen muokkaaminen jälkikäteen

Omia terveystietoja ja ruokavaliotietoja voi päivittää itse partiorekisteri Kuksassa tai ilmoittamalla muutoksista osoitteeseen momentum@partio.fi 31.5.2026 mennessä. 

Partiolainen tai hänen huoltajansa näkee omat ilmoittautumistietonsa ja voi muokata niitä kirjautumalla omilla tunnuksillaan tai huoltajatunnuksillaan Kuksaan (kuksa.partio.fi). 

Kirjauduttuasi sisään valitse Kuksan etusivun oikeasta yläreunasta sen henkilön nimi, jonka ilmoittautumista haluat tarkastella > Siirry henkilön tietoihin > valitse Tapahtumat-välilehti > Tapahtuman (Momentum 2026) oikeassa reunassa Muokkaa-painike.   

Ei-partiolaiset voivat toimittaa muutokset ja lisätiedot sähköpostitse osoitteeseen momentum@partio.fi. 

Momentumilla on voimassa kesätyö-, varusmies- ja siviilipalvelusturva 31.5.2026 saakka.
Lue lisää peruutusehdoista alta.

Peruutusehdot

Leirille osallistuminen on mahdollista perua maksuttomasti viimeiseen ilmoittautumispäivään 15.2.2026 asti. Tähän asti peruutuksen voi tehdä itse Kuksassa omassa profiilissa Tapahtumat-välilehdellä. Sairastumis- ja tapaturmatapauksissa osallistumismaksu laskutetaan osallistujalta, mutta hänellä on mahdollisuus hakea korvausta, ensisijaisesti omasta vakuutusyhtiöstä tai toissijaisesti partiovakuutuksesta. Näissä tapauksissa ota yhteyttä suoraan vakuutusyhtiöön.

Mikäli ilmoittautunut on syystä tai toisesta estynyt osallistumaan leirille, on leiriosallistumisen siirto toiselle partiolaiselle mahdollista 31.5.2026 asti. Tämän jälkeen leiriorganisaatio ei pysty enää vaihtamaan osallistujia. Estynyt etsii itse leirille osallistuvan korvaavan henkilön ja ilmoittaa asiasta lippukunnalleen sekä leirin projektityöntekijälle (nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero). Ilmoitus estymisestä on tehtävä myös, jos osallistumismaksu jää kokonaan käyttämättä. Osallistumismaksua ei palautetta.

Leirillä on käytössä myös kesätyö- ja kesälomatakuu (sisältää myös varusmiespalveluksen). Jos ilmoittautunut ei kesätöiden tai -loman ajankohdan vuoksi pysty osallistumaan leirille, voi hän peruuttaa osallistumisen työnantajan antamaa vapaamuotoista todistusta vastaan 31.5.2026 mennessä. Estynyt toimittaa työnantajan todistuksen leirin projektityöntekijälle (nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero). Tällöin koko maksettu leirimaksu palautetaan.

Lisäksi henkilö voi takuun turvin perua ei kohderyhmäikäisen lapsen/huollettavan sekä mahdollisen ei vielä jäsenmaksua maksavan puolison osallistumisen. Mikäli osallistumisen estää pakollista osallistumista vaativa koulun tapahtuma, osallistumisen voi perua samalla tavalla kuin kesätyö- ja kesälomatakuun kohdalla.
Kielteisen tai alennetun stipendipäätöksen saanut osallistuja voi halutessaan peruuttaa ilmoittautumisensa maksutta 31.5.2026 mennessä.

Lounais-Suomen Partiopiiri ry ei vastaa muutoksesta tai vahingosta, joka johtuu L-SP:n kohtuullisten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta esteestä, jota L-SP:n ei myöskään kohtuudella olisi voinut estää (kuten esim. sota, kapina, suorituksen estävä viranomaisen toimenpide tai suositus, lakko tai vastaava poikkeustilanne, Suomessa tai tapahtuman kohdealueella). Tällaisessa tilanteessa LSP:lla on harkintansa mukaan oikeus peruuttaa tai keskeyttää tapahtuma, tai muuttaa tapahtumaa (mukaan lukien sen sisältöä, järjestämistapaa, ajankohtaa, kesto japaikkaa).

Mikäli tapahtuma joudutaan peruuttamaan tai keskeyttämään, tai tapahtuma siirretään osallistujalle sopimattomaan ajankohtaan, osallistujalle palautetaan osallistumismaksu vähennettynä palvelumaksulla sekä sillä oikeudella, joka on jo tilitetty eteenpäin tapahtuman järjestämiseksi, ja jota ei ole mahdollista saada takaisin maksun saajalta tai viime kädessä vakuutusyhtiöltä. Osallistujalla on aina mahdollisuus vaatia maksuja edelleen taholta, jolle maksut on tilitetty.